Mä olen ajatellut jo pitkään että kirjoitan ylös mitä sanoja Olivia osaa. No, se on jäänyt ja niitä tulee koko ajan lisää joten en ole pysynyt enää kärryillä. Nythän Olivia sanoo kaksisanaisia lauseita kuten äiti nainen, isi mies, Olppu tyttö, ja kerran jopa Peppi hassu tyttö. Myös yhdyssanat kuten rekka-auto on kivoja. R-kirjain ei vielä tule (eikä pidäkään) mutta S-kirjain suhisee mukavasti jos se on sanan keskellä. Jännä kun Oliviasta selvästi huomaa koska sillä on rec-nappi päällä ja koska oppiminen tapahtuu. Piuhat on vielä pitkät ja menee hetki ennen kuin hän työstää uutta sanaa mutta tapahtuman näkee selvästi.

Eilen käytiin katsomassa Olivian kaverin Osmon 5 päivää vanhaa pikkusiskoa. Nähtiin taas mammojen kanssa ja nyt myös lapset oli mukana. Oli ihana nähdä kuinka kaikki oli kehittynyt tosi paljon. Muista lapsista sen huomaa vielä paremmin. Varsinkin kun me ei nähdä enää päivittäin. Olivia puhui koko päivän tyttö vauvasta mutta kun otin vauvan syliin niin hän ei ollutkaan enää yhtään kiinnostunut. Odotin samanlaista reaktiota kun Tildan kanssa. Kun Tilda tulee syliin niin Olivia haluaa samalla sekunnilla myös syliin. Mutta nyt asia oli päinvastoin.

Olivia oli loppujen lopuksi kolme päivää kuumeessa ja neljäntenä oli alilämpöä. Olin kotona siis to ja pe eli hoitajat pääsivät pälkähästä. Tänään on eka reipas päivä. Vaikka Olivialla oli viimeinen kuumepäivä torstaiyönä niin vielä eilen (lauantaina) hän oli tosi väsyneen oloinen eikä jaksanut olla puistossa kun reilu puoli tuntia. Mä olen ollut myös tosi väsynyt. Olivia on herännyt viime yötä lukuunottamatta pari kolme kertaa ja olen paijannut hänet takaisin uneen. Jos otan päivälä päikkärit niin se kostautuu illalla kun en saa ajoissa unta. Olivia herää n klo 7.30 joten väsykierre on valmis. Siihen ei tarvittu kuin kaksi päivää. Huomenna alkaa taas rankka viikko kun 4/ 7 iltaa on kuoroharjoituksia tai keikkaa. Lauantainakaan en saa nukuttua kun olemme menossa Myrmäen kirppikselle myymään vaatetta. Jos vaikka sunnuntaina nukkuisi pitkään. Viikko vielä...