Eilen vietimme Tonin ensimmäistä isänpäivää. Päivä oli oikein onnistunut. Aamu alkoi vauvauinnilla missä oli valokuvaaja joka otti Oliviasta vedenalaisia sukelluskuvia. Toivottavasti ne onnistuivat. Olivian aamu-unien jälkeen lähdimme Macuun syömään ja sieltä Tonin siskolle kahville ja kakulle missä olivat myös Olivian mamma ja pappa. Illalla vielä katsoimme yhdessä Da Vinci-koodin mistä pidimme molemmat. Teimme Olivian kanssa Tonille kortin minkä Olivia oli itse tehnyt. Se teki Toniin vaikutuksen. Lahjan käymme huomenna ostamassa. Päivä oli oikein meidännäköinen.

Silti illalla alkoi mietityttämään ne monet vuodet kun vietimme isänpäivää toivoen omaa lasta. Sekä isän- että äitienpäivät olivat hieman surullisia ja isänpäivästä ei ole kovin pitkä matka jouluun joka on ollut meille jo monta vuotta vaikea paikka. Nautin eilisestä täysin rinnoin kuitenkaan unohtamatta niitä jotka viettävät sen edelleen haikein mielin omaa lasta toivoen. Tiedän muutaman ystäväpariskunnan jotka toivovat omaa lasta kuitenkaan sitä saamatta. Väkisinkin ajatukset välillä kävivät heidän luonaan. Voi kun olisinkin voinut kertoa heille kuinka paljon toivon heidän puolestaan, että he saisivat saman onnen kuin me olemme saaneet. Mutta se olisi ollut kohtuutonta. En olisi itsekään halunnut sellaista.

Tilasimme joulukortit missä on Olivian kuva. Taas tuli mieleen ne monet vuodet kun saimme ystäviltämme kortteja missä olivat heidän jälkikasvunsa kuvia. Se tuntui pahalta. Nyt täytyy muistaa ettei vahingossakaan lähetä lasta toivoville lapsettomille pariskunnille sellaisia. Se tuntuu ilkkumiselta. Tai niin minusta ainakin tuntui. Tämä edellisessä blogissanikin näytetty kuva kertoo kaiken.

Kuva on otettu täältä.