Tänään on Olivian ensimmäinen nimipäivä. Se muodostui Nalle Puh ja Nasu päiväksi. Täti muisti lähettää kortin missä veijarit seikkailee, toiselta kummilta Olivia sai kortin missä komeili Nasu ja toisilta kummeilta Olivia sai Crocsit kokoa 21 missä oli Nasu jibbitz (koru). Kiitos niistä! Vietimme nimipäivää Kummin kanssa Itäkeskuksessa lounastaen. Oli tarkoitus mennä Narinkkatorille missä vietettiin virallista Olivian päivää Olivia-lehden järjestämänä. Siellä olisi ollut paljon ohjelmaa mikä olisi kiinnostanut. No, sade pilasi sen menon. Sen takia tyydyttiin vain Itäkeskukseen. Illalla menimme toisille Kummeille grillaamaan ja syömään. Saimme tosi hyvää lampaan sisäfilettä kasviksilla ja herkullista mascarponejäätelöä. Nam!

Olimme eilen Olivian kanssa työpaikan TYKY-päivässä vierailemassa. Sitä vietettiin Tuusulan Gustavelundissa mikä on tosi kiva paikka. Menimme sinne viiden aikaan kun porukat olivat jo lopettaneet aktiviteetit ja käyneet saunassa. Sain taas grilliherkkuja sillä aikaa kun työkaveri syötti Oliviaa. Nyt on viikon ajan tullut ihan selvää vierastusta ja sitä oli myös eilen. Itku tuli kun naiset piiritti Olivian. Ja itkusta ei meinaa tulla loppua. Itkussa on mukana myös show meinikiä. Onhan meillä oma Draama Queen. Huutaminen on myös kivaa. Ja siis muutenkin oman äänen kuuleminen on pop. Mitä kovempaa sitä parempi.

Jos luit edellisen postauksen niin olen edelleen huolissani syömisestä. Senpä takia aloin eilen pitää ruokailu päiväkirjaa. Ja tässä tulos. PE: klo 2 / 100ml, klo 5.50 / 80ml, klo 7.30 / 80ml, klo 9.10 / 90 ml, klo 11.30 / 80ml, klo 13.10 / 80ml, klo 13.50 / 80ml, klo 15.50 / 80ml, klo 17.15 / 80 ml, klo 18 / 100ml, klo 20.50 / 80ml, klo 22 / 80ml. Yhteensä 1010 eli 1 litra ja 10 ml. MLL:n ohjeen mukaan 3-5 kk vauva syö 700-1200 ml / vrk eli aivan normaalimäärä. Tänään hän on syönyt saman määrän ja se on aika vakio. Tosin aineenvaihdunta on tosi huono. Olivia ei ole kakannut kolmeen päivään ja huominen on neljäs. Olen kokeillut kaikki konstit mutta mikään ei tepsi. Syötin hänelle jopa luumusosetta mutta mitään ei tule ulos. Kiva odottaa sitä hetkeä kun hän päättääkin kakata että kuinka paljon sitä tavaraa tulee. Viime sunnuntaina tuli kolmen päivän tavarat ja se vaati kaikkien kolmen suihkun missä pesimme Olivian kiireestä kantapäähän. Sitä odotellessa.

Olen menossa maanantaina käsikirurgille näyttämään kipeää kättäni. Vasemmassa peukalossa on rasitusvamma ja työterveyslääkäri oli sitä mieltä että se pitää leikata. Katsotaan mitä Orto-Lääkäreiden käsikirurgi sanoo. Olivian hoitamisesta tuleekin mielenkiintoista kun on käsi paketissa.

1275164553_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1275164584_img-d41d8cd98f00b204e9800998e