Olen jo kuukauden verran stressannut kun Olivia ei ole esittänyt mitään merkkejä siitä että lähtisi liikkeelle. Päätinkin, että jos ryömiminen ei kiinnosta niin sit opetellaan kävelemään. Ja sen opettelu sujuu hyvin. Nyt mennään tasoja pitkin ja kädestä pitäen kävellen. Lanteet tosin huojuen. Eilen kuitenkin ihmetyksekseni Olivia oli siirtynyt istuen paikasta A paikkaan patteri. Olin hetken koneella selkä Oliviaan päin ja ihmettelin, että mistä kuuluu patterin hakkausta näin selvästi. Olivia on vetänyt itseään istualteen eteenpäin patterin luokse ja tyytyväisenä hakkasi sitä. No itku ja nauruhan siinä pääsi ja koneella istuminen loppui tasan siihen.

Siirsin Olivian hieman kauemmas patterista ja katselin kun hän ähersi itsensä takaisin. Sen jälkeen laitoin hänet makuulleen ja siitä tuli se sama itku kun aina ennenkin. Nyt tosin se ei kestänyt kauaa vaan kehotuksesta hän alkoi ryömiä minun luokse. Villasukat ovat niin kiinnostavat. Tätä jatkettiin koko loppuilta ja Olivia meni äidin innostuksesta tuntia myöhemmin nukkumaan että Toni näkisi myös tämän tapahtuman. Toni tuli töistä kotiin vasta ennen yhdeksää.

Meillä on neuvola torstaina juuri tästä samasta aiheesta, liikkumattomuus. Nyt mietin, että pitäisikö se perua kun tyttö lähti liikkeelle mutta taidetaan mennä sinne joka tapauksessa, mitat kiinnostaa. Olivia tuntuu niin isolta tytöltä. Ja nyt kun puolitimme annoskoon kuukausi sitten niin myös painokäyrä kiinnostaa. Katsotaanko kasvaako ruokahalu nyt kun Olivia liikkuu.

1292314202_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ekan kerran pallomeressä Kajuutassa. Keskellä Osmo-kaveri.

1292314175_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Uusi pulkka. Kuivaharjoittelua matolla.

1292314139_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ekan kerran pulkkailemassa. Se ei ollut kivaa koska Olivia ei jaksanut pitää päätä ylhäällä eikä me päästy eteenpäin kuin 50 metriä. Täytyy kehittää selän taakse jotain tai niskatuki.