Tiistaina testasimme ensimmäistä kertaa miten leikkipuistoruokailu sujuu. Ei-helsinkiläisille tiedoksi, että Helsingin kaupungilla on ympäri kaupunkia ilmaisia leikkipuistoja joissa on töissä x-määrä leikkipuiston ohjaajia. He järjestävät ohjelmaa lapsiperheille koko vuoden ympäri. Iltapäivät on varattu koululaisille (syksy-talvi-kevät) ja he saavat puistossa välipalaa (maksullinen n 30 e /kk), tekevät läksyjä, heille on järjestettyä ohjelmaa ja ovat muutenkin valvovan silmän alla kun vanhemmat ovat töissä. Leikkipuistot on auki klo 9-16 jolloin siellä on talo auki ja kaikki lelut käytössä. Kesäisin on vielä spesiaalia se, että silloin tarjotaan kaikille lapsille ilmainen lounas. Siis ilmainen. Eikö ole huippua. Ja tällaista toimintaa kaupungin toimesta on vain Helsingissä helsinkiläisille. Tällainen toiminta on ainutlaatuista koko maailmassa ja Japanista asti tullaan tutustumaan tällaiseen toimintaan ja viedään sitä maailmalle eteenpäin.

Ja tiistaina aloitimme leikkipuisto lounastelun. Se helpottaa minun ruoan laittoa kummasti ja ruokaakin (lue: rahaa) kuluu vähemmän. Kotiäidin unelma. Ja ruokailu meni tosi hyvin. Tämä lounastelu alkoi siitä, että ensin totuttelin Olivian olemaan hereillä klo 13 asti ja söimme kotonakin vasta klo 12 aikaan. Sen jälkeen menimme puistoon syömään ja sieltä suoraan kotiin nukkumaan. Torstaina kun kävin kaupassa lounaan jälkeen niin Olivia nukahti vaunuihin kotimatkalla. Oli siis virhe lähteä kauppaan. Se on hoidettava ennen lounasta. Ruoaksi on lähes aina keittoa mutta kerran viikossa on pastaa tai risottoa tms. Koko kesän ruokalista on ilmoitettu etukäteen joten voi katsoa mitä on ruoaksi. Kätevää. Tällä viikolla kävimme myös kaksissa juhannusjuhlissa kahdessa eri puistossa.

Itse juhannuksen vietämme kotona. Eilen kävimme Arton ja Sadun kanssa Helsingin keskustassa fiilistelemässä tunnelmia. Varmaan 80 % ihmisistä (joita oli aika paljon) oli turisteja. Kävimme terassille josta lähdimme Espooseen grillaamaan. Oli mukava ja rauhallinen aatto. Ajoimme kotiin keskustan kautta voin sanoa että oli aika hiljaista. Tänään menemme toisen kaverin luokse grillaamaan eli grillijuhannus. Eilen oli mahtava aurinkoinen ilma iltapäivällä. Tänään ripsii vettä.

Lomaan on kolme viikkoa. Miten sen jaksaa....