Oltiin Kälyn kanssa Hietsun kirppiksellä lauantaina myymässä omia ja Olivian vaatteita. Mentiin sinne klo 7.30 ja lähdettiin hellettä karkuun yhden jälkeen. Kauppa kävi hyvin. Mä sain suurimman osan Olpun vaatteita myytyä ja mikä pääasia, myös parvekevaunut ostettiin. Ja se oli suurin voitto sinä päivänä. Me saatiin molemmat yli sata euroa kouraan kun kulut oli laskettu pois ja se oli mun mielestä tosi hyvin 50 sentin vaatteista (ja 40 e vaunuista). Ja se oli tosi hauskaa. Asiakkaat oli mukavia, ilma helteinen, saatiin turista mukavia ja kaupan päälle päästiin eroon turhakkeista. Ensi vuonna uusiksi.

Sunnuntaina oltiin perinteisellä Porvoon matkalla. Ajettiin sinne ja mietittiin että mennään ravintolalaivaan syömään. Olivia oli totaalisesti eri mieltä. Kun menimme laivan portaita alas sisätiloihin niin Olppu sai ihan hirveän pelko-itkukohtauksen. Edes tuttipullo ei auttanut. Niinpä me vaihdettiin paikkaa. Mutta se missä me sit oltiin oli varmaan parempikin paikka kun se laiva. Olppukin nukahti Tonin puolen tunnin kärrylenkin jälkeen ja me saatiin syödä rauhassa. Sen jälkeen käytiin kavereilla kahvilla ja Tonin siskolla kylässä. Siskon luona Olivia sai taas jonkun ihme itkukohtauksen ja rauhoittui vasta kun lähdettiin ulos. Me nähtiin siskoa viime viikolla joten vierastusta se ei ollut. Mutta mitä sitten, se jäi arvoitukseksi.

Tonilla on vielä kolme aamuherätystä ennen lomaa. Mä en malta odottaa että pääsen lappiin keskelle sadetta ja mäkäräisten syötäväksi.