Olin eilen Olivian kanssa Luukissa muutamien Ystäviemme kanssa ja se retki osoittautui hermoja koettelevaksi reissuksi. Ilma oli mitä parhain, aurinko paistoi puoli pilviseltä taivaalta, rannassa kävi pieni tuuli ja eväät oli mukana. Olivia nukkui menomatkan ja saimme jutustella mukavia Ystäväni kanssa auton etupenkillä. Laitoimme leirin pystyyn melkein rantaan koska kaikki halusivat uimaan. Otin Olpun sitterin mukaan niin hänen ei tarvitse hikoilla sylissä koko aikaa. Olimme nauttineet auringosta ja eväistä noin puoli tuntia kun Olppu ilmoitti, että nyt olisi neljän päivän vellit housuissa. Ei siinä muuta kuin pesulle.

Kävelin päärakennukselle kysymään missä on lastenhoitohuone. Rakennukseen meni molemmin puolin taloa portaat eli en päässyt Olivian kanssa sinne rattailla. En halunnut ottaa häntä syliin koska kakat olisivat silloin sylissäni. Tällä hetkellä ne oli vielä jotenkin housuissa tai bodyn sisällä joka tapauksessa. Jätin Olivian ulos ja juoksin sisään kysymään. Rakennuksessa on kahvila mitä pitää kiinalainen perhe. Yksi heistä ystävällisesti kertoi että lastenhoitohuone on viereisessä rakennuksessa. Kävelin sinne aika jyrkkää alamäkeä. Löysin vessat ja talon päädystä LUKOSSA olevan lastenhoitohuoneen. Koputtelin ovelle jos se olisi varattu niin että siellä on joku. Alueella oli nimittäin tosi paljon lapsiperheitä. Sisältä ei kuulunut mitään. 

Helle painoi päälle ja Olppu oli aivan hiestä ja kakasta märkä. En jaksanut enää kiivetä mäkeä ylös ja käydä päärakennuksessa kysymässä avainta vaan menin naistenvessaan. Jos ulkona oli kuuma niin oli vessassakin. Hiki valui molemmilta kun otin Olpun vaatteita pois hänen ollessa rattaissa. Minun onnekseni, tai taitavuuttani kakkaa ei mennyt rattaisiin vaan sain nostettua Olpun lavuaarille ilman sotkua. Lavuaari oli varmaan markkinoiden pienin koska Olivia ei mahtunut siihen mitenkään päin. Olppu jäykisteli jalkoja enkä saanut hänen peppuaan mitenkään veden alle. Vessassa ei ollut käsisuihkua joka olisi helpottanut asiaa.

Jotenkin kuitenkin onnistuin pesemään pepun ja laittamaan hänet takaisin rattaisiin. Pesin myös bodyn ja rievun jotka oli ihan kakassa. Olppu alkoi itkemään nälkää vaunuissa juuri samalla hetkellä kun yritin pukea hänelle vaippaa päälle. Nopeasti kamat kasaan ja ulos hengittämään edes hieman raikkaampaa ilmaa. Äkkiä varjoon ja tuttipullo suuhun. Huh, episodi oli ohi. Samalla kun syötin niin vartija tuli kokeilemaan lastenhoitohuoneen ovea ja kysyin miksi se on lukossa. Hän selitti, että sitä on pidettävä lukossa ettei nuoret hajota sitä. Ymmärrän. Olenhan itsekin viettänyt nuoruudessa iltoja täällä pussikaljaa juoden. Hän sanoi että kaupungin työntekijät avaavat oven tarvittaessa. Sanoin vartijalle että kävin päärakennuksessa kysymässä missä huone on mutta he eivät sanoneet sanallakaan että se on lukossa. No, tilanne oli jo ohi mutta seuraavalla kerralla tiedän. Ja nyt te tiedätte.

Kun Olppu oli saanut maitonsa niin minua alkoi heikottaa. Vesipullot oli jäänyt rantaan eikä minulla ollut mitään suuhun pantavaa. Kävin hakemassa kahviosta sämpylän ja juotavaa ja söin ne samantien. Kun tulin rantaan takaisin tajusin, että kakkamatkaan oli mennyt lähes tunti. Ehdin istua rannassa noin vartin kun jo lähdimme. Siis tavarat taas kasaan ja autoon. Vietin siis suurimman osan Luukin retkestä vessassa tai matkalla sinne. Great. Ehkä ensi kerralla vähän kauemmin.