Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on. Lähde Wikipedia. Mustasukkaisuus on epämiellyttävä ja kielteinen tunne, joka liittyy itselle tärkeään ihmiseen ja johonkin kolmanteen osapuoleen. Sen herättää kokemus, että itselle tärkeä ihminen rikkoo suhteen rajoja tai pelko, että hän saattaisi tehdä niin. Vaikka mustasukkaisuus liitetään tyypillisesti parisuhteeseen, voi mustasukkaisuutta kokea myös ystävästä, vanhemmasta tai jopa ihailemastaan elokuvatähdestä. Mustasukkaisuus on mieltä raastava tunne, joka heijastuu myös ajatuksiin ja käyttäytymiseen. Siihen liittyy usein epäilyä, pohtimista, arvailua ja päättelyä. Lähde Suhdesoppa.fi

Kateus on kavala ja välillä päätään nostava tunne ihmisissä. Mustasukkaisuutta esiintyy varmasti useammin ja eri muodoissa. Mustasukkaisuutta ei ole vain miehen ja naisen välillä vaan myös ystävien ja sukulaisten kesken. Kun elämäntilanteet muuttuvat niin pakostakin myös elämän prioriteetit muuttuvat. Kuinka ne käsitellään? Joku tyytyy kohtaloon ja joku on kateellinen ja mustasukkainen. Hän ilmoittaa siitä teoillaan ja sanoillaan mutta ei ehkä itse tunnista kateutta ja mustasukkaisuutta itsessään. Tästä syntyy eripuraa ihmisten välillä.

Olivia on sukumme ensimmäinen lapsi ja lapsenlapsi. Kaikki haluavat olla hänen lähellään ja nähdä hänen kehityksen joka on todella huimaa tässä vaiheessa. Tässä kohtaa kateus ja mustasukkaisuus on nostanut päätään. Kuka näkee häntä enemmän kuin toinen ja kuka saa hoitaa Oliviaa ja kuinka kauan. Sen ei pitäisi olla niin. Olemme olleet kerran teatterissa ja kerran elokuvissa. Ensi viikolla menemme häihin mihin ei saa ottaa lapsia mukaan. Olivia on siis ollut jo hoidossa muutaman tunnin kerralla ja ensi viikolla on pidempää.

Kuka määrittelee sen kenen luokse viemme Olivian hoitoon? Vanhemmat. Kuka määrittää sen ketä Olivia näkee? Vanhemmat. Pitääkö vanhempien tuntea syyllisyyttä vaikka näkee jotain toista enemmän kuin toista? Ei. Mutta silti tuntee koska siitä muistutetaan koko ajan. Se jopa kärjistyi siihen että mietin voinko laittaa tämän valokuvan kansioon päällimmäiseksi ilman että toinen suuttuu siitä. Ja se on VÄÄRIN!

Vaikka Olivia on maailman ihanin tyttö niin emme halua että se aiheuttaa kateutta ja mustasukkaisuutta ihmisissä. Jos haluaa nähdä Oliviaa enemmän niin ottaa vain luurin käteen ja kysyy koska voi nähdä. Siitä ei kannata purnata ja kaluta tyhjää luuta. Meillä ei ole mitään estettä etteikö kaikki saa nähdä Oliviaa.

1273086568_img-d41d8cd98f00b204e9800998e