Olivia oli tänään ensimmäistä kertaa elokuvissa katsomassa kotimaista elokuvaa Prinsessa. Voi että kun on taas iloinen ja ylpeä äiti täällä näppiksen takana. Olivia nukkui pienet unet juuri ennen kuin menimme leffateatteriin. Minulla oli hänelle leluja ja ruokaa mukana. Ensin syötiin purkki risottoa Hannan hyvällä avustuksella ja sen jälkeen alkoi leffa. Olivia hiljeni ekojen kuvien ajaksi mutta ei jaksanut kiinnostua siitä niin paljon, että olisi jäänyt katsomaan. Istuimme yläkatsomossa sellaisessa rivissä missä oli todella iso jalkatila ja mihin sain levitettyä viltin ja lelut Olivialle. Lelut olivat kiinnostava juttu ja niillä hän jaksoi leikki melkein koko leffan ajan. Välillä vaihdettiin vaippa ja loppumetreillä alkoi väsy painaa. Uni tulikin kun lähdimme liikkeelle ja saimme syödä lounaan rauhassa.

Leffateatteri oli lähes täynnä. Välillä mikrolle ja vaipanvaihtopisteeseen oli jonoa mutta muuten kaikki oli järjestetty todella hyvin. Valaistus oli oikein sopiva ja varmaan äänen voimakkuuskin jos kyseessä ei olisi ollut jenkkileffa. Nyt siitä ei kuullut juuri mitään ja luimme ruotsinkielisistä teksteistä mitä kukakin sanoo. Mutta elokuva oli hyvä kotimaiseksi elokuvaksi. Täytyy vaikka vuokrata joskus niin Tonikin näkee ja minä kuulen kaikki vuorosanat.

Käynti oli ehdottomasti uusimisen arvoinen. Jännitin aluksi miten se menee mutta onneksi Hanna ja vauvakaverini Maija ja Osmo lähtivät mukaan niin oli seuraa. Seuraavalla kerralla sitä uskaltaa mennä jo kaksin Olpun kanssa. Ja seuraavaksi tietää olla ajoissa paikalla että saa tällaisen leikkipaikan. Suosittelen kaikille.

1283261651_img-d41d8cd98f00b204e9800998e